perjantai 5. huhtikuuta 2013

Vakosamettitakki

Lastenvaatteiden ompelukurssilla on aina vino pino Ottobre lastenvaatelehtiä selattavana. Lehdistä saa valita mieleisensä mallin, josta jäljentää kaavat ja työohjeen. Tämän takkimallin nähtyäni lehdessä 1/2010 halusin välittömästi ottaa sen käyttöön. Muutama viikko sitten ompelemani mustavalkopilkullinen kaupunkitakki on ollut jo ahkerassa käytössä automatkoilla ja kaupunkireissuilla rattaiden lämpöpussin sisällä. Ajattelin, että voihan näitä siistejä kaupunkitakkeja olla neitokaisella useampiakin, äidilläkin on :)




Takin jujuna ovat helmakappaleen laskokset, jotka tekevät takista ihanan tyttömäisen. Ohut vaaleanbeige vakosamettikangas löytyi vanhoista varastoista, olin joskus hamstrannut sitä Eurokankaan palalaarista. Napit ovat samalla kankaalla päällystetyt, niitä pitäisi vain hankkia pari lisää kun loppuivat kesken.

Vaikeusastetta lisäsi se, että halusin ommella  takin yläosaan vuorikankaan ja samettikankaan väliin fleecen lämmikkeeksi. Alkuperäisessä kaavassa oli pelkkä vuorikangas. Kurssin opettajalta sain vinkin, että päälikankaan hihaa kannattaa tällöin leventää puoli senttiä kummaltakin puolelta ja tehdä vastaava lisäys yläosan leveyteen. Silloin paksunnettu vuori istuu paremmin ja näinhän se juuri toimi. Alla olevissa kuvissa näkyy vuori irrallisena ja valmiina takissa. Kahden vuorikankaan käsittelyssä auttoi se, että huolittelin niiden reunat yhteen ennen ompelua päälikankaaseen.



Valmiiseen takkiin jäi pieni kauneusvirhe, jonka seuraavaa takkia ommellessani toivottavasti osaan välttää. Vuorikangas ulottui toisella puolella aivan päälikankaan saumanvaraan (kuten kuuluukin) ja toisella puolella väliä jäi pari senttiä. Mahdoinkohan leikata kankaat huolimattomasti tai sitten syötin ne eri tavalla ommellessa. Harmillinen juttu, mutta purkamaan en silti jaksanut ruveta.

Takkimallissa oli kivana somisteesa tampit hihansuissa nappeineen. Kerrankin muistin myös ommella oman merkin, se sai paikkansa takin helmasta.



15 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Kivaa vaihtelua tehdä välillä jotain pelkistettyä ja "väritöntä" :)

      Poista
  2. Voi on ihana!! Mä haluan myös tollaselle kurssille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on työväenopiston kurssi ja on ollut kyllä hyödyllinen. Ihana kun on viikossa se yksi ilta pyhitetty täysin ompelujutuille. Suosittelen!

      Poista
  3. Niin kaunis!! Saakka sulta tilata näitä ihanuuksia?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anna <3 Eipä ole tilauksia aikaisemmin tehtyä, lahjoiksi vain. Mitäs sulla oli mielessä? :) Hei voitais tehdä palveluvaihtarit kun välillä niin tuskailen noitten sisustusjuttujen kanssa... ;)

      Poista
  4. Tollanen kurssi olis just kiva kyllä, sais keskittyä vaan siihen ompelujuttuun eikä tarvis välillä käydä pyyhkimässä peppua ja niistämässä nenää jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siis tosi kaunis tuo takki <3

      Poista
    2. Niinpä, on ollut kyllä tosi tärkeä henkireikä tuo ilta kaiken tämän vauvaelämän keskellä. Ja kiitos <3

      Poista
  5. Suloinen takki! Blogissani on pieni haaste sinule:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritän ehtiä vastailemaan tässä joku päivä.. :)

      Poista

Kiva kun löysit blogiini. Jätä terveiset vierailustasi!