keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Iloista vappua!!

Hauskaa vappua kaikille lukijoille!! Täällä vielä toivutaan eilisestä herkuttelusta, tuli syötyä niin että napa paukkui. Alkuruokana oli kevään ensimmäiset parsat voikastikkeessa ja pääruouaksi sai jokainen rakentaa oman herkkuburgerin. Jälkkäriksi dippasimme mansikoita ja vaahtokarkkeja sulatettuun suklaaseen. Ja munkkeja syötiin joka ruokalajin välissä :D Tyttö sai vierailta lahjaksi valtavan Barbababa- ilmapallon ja saippuakuplia puhallettiin jatkuvalla syötöllä aamusta iltaan asti.


Minulla ei ole ollut tapana postailla blogiini ruoka-aiheisia juttuja, mutta tämän munkkivinkin haluan jakaa teille. Tämä tulee ehkä myöhässä tätä vappua ajatellen, mutta ensi vappua varten voi pistää vinkin korvan taakse. Tein nyt kolmannen kerran elämässäni munkkeja. Olen käyttänyt jokaisella kerralla Kinuskikissan ohjetta, kuten monessa muussakin tekemässäni leivonnaisessa. Kahdella edellisellä kerralla munkeista tuli toki hyviä, mutta hieman kovia ja hieman epätasaisia. Selasin kinuskikissalle jätettyjä kommentteja ja niiden avulla tein pieniä tuunauksia ohjeeseen. Ja munkeista tuli loistavia! Niin ilmavia, kevyitä ja täydellisen pyöreitä. Eli tässä lyhyesti sepustusta:


(n 40 pikkumunkkia eli tupla-annos)

Taikina:
150 g voisulaa (vähemmän on enemmän)
5 dl vettä (tekee taikinasta kevyemmän kuin maito)
50g tuorehiivaa
1,75 dl sokeria
1 tl kardemummaa
1 tl suolaa
2 munaa
10-12 dl vehnäjauhoja (taikinan pitää olla tosi löysää)

Paistaminen:

700-900 ml rypsiöljyä

Pinnalle:
Erikoishienoa sokeria

Hyvät työohjeet löytyvät Kinuskikissan sivuilta. Poikkeuksena ohjeeseen annoin taikinan kohota 1,5 tuntia. Sauna muuten on hyvä paikka kohottaa koska siellä ei vedä ja on vähän lämpimämpää. Lisäksi en muotoillut munkkeja käsien välissä pyörittelemällä, koska se on tehnyt niistä aiemmin kovia ja epätasaisia. Sen sijaan taputtelin pehmeän taikinan jauhojen avulla paksuksi levyksi ja painelin pienellä lasilla munkit. Annoin sen jälkeen kohota vielä 30 min ja paistoin normaalisti rasvassa rautapadassa. Ja voi taivas miten kuohkeita ja pyöreitä niistä tuli! Lisäksi käytin Siru erikoishienoa sokeria, joka tarttui paremmin munkkeihin kuin tavallinen sokeri. Nams <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun löysit blogiini. Jätä terveiset vierailustasi!