sunnuntai 5. elokuuta 2012

Tilkkutalo Kajsan kaavoilla

Anopin kanssa ollaan kierrelty tänä kesänä niin ihania käsityöpaikkoja! Muutama viikko sitten hän tutustutti minut Bockin käsityö- ja designtavarataloon. Se sijaitsee Helsingissä senaatintorin laidalla cafe Engelin kanssa samassa korttelissa. Liike koostuu muistaakseni seitsemästä huoneesta, joissa on myynnissä käsitöitä alan kotimaisilta pienyrittäjiltä.

Bockin käsityö ja designtavaratalo

Siellä oli myynnissä mm. Sykon sympaattisia tilkkutöitä. Valmiiden töiden sijaan päädyin ostamaan Sykon perustajan Kajsan esikoiskirjan "Kajsan iloiset tilkut". Kajsan tarina kuulosti tutulta; hänellekin oli herännyt into luovuutta ja käsitöitä kohtaan tultuaan äidiksi. Kirjassa oli runsaasti ohjeita ja kaavoja erilaisten tilkkutöiden tekemiseen. Ohjeet oli ryhmitelty kätevästi vuodenajoittain. Vaikeinta oli päättää mistä aloittaa! Onneksi tilkkuja minulla oli jo yllin kyllin :)

Kajsan iloiset tilkut- kirjan tiedot






Lopulta päätin aloittaa oheisesta talo- koristeesta, tein sen lahjaksi ystäväpariskunnalle. Ohjeet olivat selkeät eikä yllätyksiä tullut matkan varrella. Tilkkujen lisäksi tarvittiin materiaaleiksi nappi, liimaharsoa, vanua, ripustuslekki sekä konekirjontalankaa. 

Kajsan töissä käytetään paljon vapaata konekirjailua, johon tarvitaan erillinen paininjalka. Sellaista minulla ei vielä ole, mutta ehkä jossain välissä hankin. Olisi hauska opetella kirjomaan kaunokirjoitusta Kajsan ohjeiden mukaisesti. Tätä taloa tehdessäni kuitenkin vielä pärjäsin tavallisella paininjalalla.


ps. Tee-se-itse hengessä pakko vielä hehkuttaa kesän kukkasatoa; tämäkin kimppu on koottu kävelylenkin varrelta löytyneistä kukista alle 5 km säteellä Helsingin keskustasta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun löysit blogiini. Jätä terveiset vierailustasi!