keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Ompelukurssin satoa

Tänään oli viimeinen kerta kevään ompelukurssia. Jotenkin haikea fiilis kun on jo ehtinyt tottumaan keskiviikon ompeluiltaan ja siihen, että aina on paikka jossa kysellä ja jakaa vinkkejä. Mukavia olivat erityisesti ne kerrat, jolloin pääsi keskittymään ompeluun ja sai viimeisteltyä töitä. Viimeisellä kerralla piti ottaa mukaan kurssin aikana valmistuneita vaatteita, mutta minä unohdin. Niinpä ajattelin koota tänne kuvia aikaansaannoksistani, näin lukuvuoden päättymisen kunniaksi.

Huomasin myös, että blogissani on ollut kohta 10 000 kävijää. Aivan huikea määrä tällaiselle blogille, joka vielä hetki sitten oli vain oma julkinen käsityöpäiväkirjani. Kiva, että olen saanut uusia lukijoita ja keskusteluakin herätettyä. Kiitokset kaikille tähänastisesta tsemppauksesta ja ihanista kommenteistanne <3

 
 
Mekot, hupparit ja takit olivat niitä kaikkein hauskimpia tehdä kun niissä riitti kivoja yksityiskohtia ja niitä tehdessä aina oppi jotain uutta. Erityisesti iloitsen, että opin tekemään kaitalehuolittelut, napinlävet ja vetoketjut suht hyvin. Oli myös hauskaa tehdä joitain vaatteita kierrätysmateriaaleista. Vieläkin riittää paljon oppimista ja petrattavaa mutta näillä perustaidoilla pitäisi päästä ainakin oman tytön vaatekaapin täyttämisessä pitkälle, ja joitain tehtyä lahjaksikin :)
 
 

 



 
 

12 kommenttia:

  1. Olen ihastuksesta huokaileva lukijasi :)
    Tosi kauniita tuloksia kurssilta jäi käteen, olen niitä käynyt kurkkimassa ja hakemassa inspiraatiota omaan hitaasti alkavaan ompeluharrastukseen!
    -Auli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Auli! Ihanaa kuulla, että olet saanut ideoita täältä, sen takia juuri tätä blogia pidän :)

      Poista
  2. Todella kauniita ompeluksia. Millä ompelukurssilla olit? Olisipa täälläkin joku kurssimahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Olin työväenopiston ompelukurssilla. Kannattaa tsekata oman kunnan tarjonta jos sieltä vaikka löytyisi jotain vastaavaa. Kurssit alkavat taas syksyllä.

      Poista
  3. Siis aivan I-H-A-N-I-A ompeluksia kaikki!
    ps. blogisani sulle haastetta :) ( http://alinalle1.blogspot.fi/2013/04/lokoilya-ja-haastetta-pukkaa.html )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kati! <3 Heh, sain tuon saman haasteen Kannelilta viikko sitten mutta olen näköjään unohtanut vastata.. Olen niin huono muistamaan näitä! Nyt yritän OIKEASTI :)

      Poista
  4. Ihania ihania vaatteita pikku tytölle <3
    T.Krisse

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania ompeluksia ja minäkin haaveilen kurssista. Jäin heti lukijaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi, pikkupippuri <3 Toivottavasti löytäisit sinäkin mieluisan kurssin!

      Poista
  6. Ihanaa, että taas muistin käydä täällä - tulee niiiin hyvä mieli! Sä oot tosi taitava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ihana oli myös käydä vastavierailulla sun ajatuksia lukemassa!

      Poista

Kiva kun löysit blogiini. Jätä terveiset vierailustasi!