perjantai 29. kesäkuuta 2012

Inspiraation lähteillä

Idea blogin julkaisemisesta tuli jo keväällä kun raskauden viime metreillä sisustin vauvan huonetta itse tekemilläni käsitöillä ja tajusin kuinka paljon iloa olin sinä aikana saanut niiden suunnittelemisesta ja työstämisestä.

Vaikea sanoa mistä kaikki alkoi. Inspiraation lähteitä oli niin monia. Ensimmäisenä tietysti mahassa kasvava vauva, jolle tunsin tarvetta rakentaa pesää "omin pikku kätösin". Käsityöt kulkevat meillä suvussa ja niihin hurahtaminen taisi olla loppujen lopuksi välttämätöntä. Oma äitini ompeli yöt läpeensä minulle vauvan vaatteita. Pienen vauvan äitinä en tiedä millä ihmeen energialla mutta taisi hänkin olla melkoisen vimman kourissa. Ekaluokalla käytin äidin ompelemaa vaaleanpunaista takkia, jossa oli ponin kuva. Jotain taikaa siinä takissa oli kun muistan olleeni siitä todella ylpeä, se oli äidin tekemä takki ja minusta kaikkein hienoin.

Omaa äitiäni käsitöihin inspiroi todennäköisesti hänen äitinsä, joka entisenä tilan emäntänä oli tottunut tekemään kaiken itse. Siis aivan kaiken, jyvistä jauhoihin, kasvimaalta ruokapöytään ja vanhoista vaatteista uusiksi. Edelleen 80-kymppisenä mummona hän hämmästyttää minua kädentaidoillaan. Isäni äiti on hänkin hurahtanut, tilkkuöihin erityisesti. Anoppini istuu tähän samaan kastiin, intohimoinen askartelu- ja käsityöihminen hänkin.

Ja nyt minä, itsekin tuore äiti olen toteuttamassa itseäni sellaisella vimmalla, että kuulun taatusti näiden elämäni tärkeimpien naisten joukkoon. Olen valvonut öitä ideoidessa, metsästänyt inspiraatiota kangaskaupoissa ja netissä, ommellut, virkannut, purkanut, ihaillut kiilto silmissä tekemisiäni ja löytänyt käsillä tekemisen ilon. Toivottavasti tämän blogin avulla saan välitettyä sitä iloa ja perintöä muillekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun löysit blogiini. Jätä terveiset vierailustasi!