maanantai 29. huhtikuuta 2013

Tiipii parvekkeelle

Ystäväni löysi tämän loistavan ohjeen ideoidessaan tyttärelleen helppotekoista majaa huoneeseen. Lupasin auttaa tiipiin tekemisessä ja nyt ensimmäinen testiversio on valmis. Tiipiin teko-ohjeet löytyvät Kotivinkin sivuilta. Suosittelen ohjetta lämpimästi, oli selkeä ja yksinkertainen. Vaikka kyllä siinä sai parina iltana jurnuttaa suoraa ommelta ihan riittämiin ;)


Tyttö tykkäsi majasta ihan hirveästi. Mentiin sinne kahdestaan, laitettiin ovet kiinni ja kikatettiin ihan katketaksemme. Tulisi vielä ne vähän lämpimämmät kelit niin voisi mennä ihan sisävaatteissa. Asettelin tiipiin vanhan villapeiton päälle niin se vähän lämmittää.

Ompelin tiipiin hyödyntäen kahta yhden hengen pussilakanaa ja yhtä tuplaleveää lakanaa. Pussilakanoista syntyivät tiipiin ulkopuoli ja vuoripuolelle oviaukon palat. Lakanasta leikkasin vuorin loput palat. Tuskastuin kun en löytänyt mieleistä kangasta mistään kaupasta ja niinpä päätin hyödyntää siihen lakanoita. Nämä heinäkuvioiset pussilakanat on ostettu joskus Hemtexistä ja ollaan pidetty niitä harmittavan vähän. Majaan kuviot sopivat mielestäni täydellisesti ilman sen kummempia kohdistuksia.


Uudistimme viikko sitten parveketta käsittelemällä laudoituksen harmaaksi sävytetyllä kuultavalla puunsuojalla. Oli virhe aloittaa käsittely näin aikaisin kun ulkolämpötilat vaihtelevat ja yöllä on menty jopa pakkaselle. Niinpä kuullotteen kuivuminen kesti viikon purkissa luvatun vuorokauden sijaan. En ole vielä täysin tyytyväinen lopputulokseen sillä vanha kellertävä laudoitus paistaa epätasaisesti kuullotteen läpi. Tehdään toinen käsittely sitten kun on lämpimämpää.
Olin jo epätoivoisena valitsemassa huopamattoa parvekkeelle ja suunnittelemassa laudoituksen purkamista. Tämä vaaleanharmaa sävy on nyt kuivittuaan niin raikas että tällä mennään ainakin tämä kesä.


Tiipiin kepit ovat K-Raudasta ostettuja harjanvarsia. Ne olivat n. 130cm pitkiä ja aivan liian lyhyitä tähän tarkoitukseen. Huomasin jälkeenpäin ohjeesta, että siinä suositeltiin melkein kaksimetrisiä keppejä. Jouduin lyhentämään mallia melkoisesti ja vieläkin saisi lyhentää. Lapsen kannalta tosin se ei ole vielä liian pieni, mutta jos kepit olisivat pidemmät saisi kankaan pingoitettua myös yläosasta suoraksi. Kepit on sidottu toisiinsa keinonahkanarulla, joka on jostain vanhasta vyöstä. Tiipiin sisällä on toistaiseksi vain yksi tyyny. Siinä on päällä isoäidin kangaspuilla kutoma kangas.


Mies on ollut reissussa jo kohta viikon ja päätin piristää itseäni tuttuun tapaan kukkaostoksilla :D Parvekkeelle löytyi hortensiaa ja ruusua. Sisälle ostin neilikkakimpun parilla lehtioksalla. Koivunoksat tarttuivat mukaan aamun vaunulenkiltä, toivottavasti niihin tulisi lehdet pian!

5 kommenttia:

  1. Upea tiipii ja sopii hienosti tuohon muuhun sisustukseen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaikka parveke on edelleen melko tyhjä tuon lattiakäsittelyn jäljiltä. Sieltä puuttuvat kaikki olennaiset sisustuselementit, kuten miehen jalkapallo ja säärisuojat, rattaat varusteineen sekä muu ylimääräinen rompe ;)

      Poista
  2. Hieno! Kiva nähdä, miten erilaisilla kankailla tästä tulee aivan erityylinen. Mä tein tän värikkäistä retrokankaista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nuppuneula! Kävinkin heti kurkkimassa tekemäänsi tiipiitä. Mahtavat värit ja tosi erilainen kuin tämä meidän heinämaja. Sulla oli ne pitkät kepitkin ja se näytti hyvältä. Pitäisi itsekin vaihtaa nuo lyhyet pitkiin ja tehdä sitten toinen pienempi maja näihin keppeihin sopivaksi.

      Poista

Kiva kun löysit blogiini. Jätä terveiset vierailustasi!