tiistai 29. tammikuuta 2013

Lahjoja vauvakavereille

Viikonloppuna tuli tehtyä lahjoja vauvakavereille. Kummitytölle lähti keltaisen kevätmekon lisäksi mekko hänen nukelleen. Puolivuotiaalle poitsulle tein tuliaislahjaksi vihreän kirahvin. Siinä jujuna ovat riisillä täytetyt jalat, rapisevat korvat sekä mustavalkoisista nauhoista niputettu häntä. Mallin löysin mieheltä joululahjaksi saadusta käsityökirjasta "Kaikkea kivaa kankaasta".

 


Minulla ei ole erillistä ompelutilaa joten värkkäilytuokiot levittäytyvät usein keittiön pöydälle. Onhan se vähän raskasta aina nostaa koneet ja materiaalit esille, mutta toisaalta ison pöydän ääressä on helppo olla tehokas ja tehdä sarjatyötä. Seuraavaksi haaveissa olisi kunnolliset huput ompelukoneelle ja saumurille. Lastenvaatekurssin tiloissa kaikilla koneilla on huput, joissa ohjekirjat ja tarvikkeet kulkevat kätevästi mukana ja samalla suojaavat pölyltä. Sellaiset pitäisi siis yrittää tehdä omillekin koneille.


Jos lahjoja on kiva tehdä ja antaa, niin on niitä kiva myös saada. Ystäväni oli laittanut yksi ilta pöllötehtaan pystyyn ja tällainen hieno tyyny kotiutui meille. Hu-huu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun löysit blogiini. Jätä terveiset vierailustasi!